Tanskan miehet komeasti kolmoisvoittoon
(7.11.2009)
PM-maastot juostiin Salon Perniössä lopulta hyvissä olosuhteissa, vaikka edellisenä päivänä satanut lumi aiheutti jännitystä niin järjestäjille kuin kilpailijoillekin. Miesten yhdeksän kilometrin reitille lähti 27 juoksijaa ja vajaan 30 minuutin kuluttua Tanska juhli maalissa kolmoisvoittoa. Kotiyleisön kannustama Matti Räsänen pysyi kärjen tuntumassa viimeiselle kierrokselle asti, jolloin kärkikolmikko repäisi eron muihin. Räsäsen sijoitus oli kuudes, vain kahden sekunnin erolla neljänteen sijaan.
”Kisa oli mukava välipala kesken harjoittelukautta. Se katkaisi sopivalla tavalla arjen. Paikat ovat näköjään kunnossa, ja jos valinta käy, kilpailen kuukauden kuluttua EM-kisoissa,” Räsänen sanoi.
Joensuun Katajaa edustavan Räsäsen ensikauden päätavoite on Barcelonan EM-kisojen 10 000 metriä.
Tanskan menestys oli pienoinen yllätys myös juoksijoille itselleen. Kultamitalisti Morten Munkholm odotti etukäteen sijoittumista kymmenen joukkoon.
”Olin juuri viime sunnuntaina Tanskassa karsintakilpailuissa kuudes, ja tänään taakseni jääneet miehet vievät siellä kaksi ensimmäistä sijaa. En oikein osaa selittää, päivä vaan oli uskomaton,” Munkholm naureskeli.
Kolmikko taistelivat tiukasti sijoituksista maalisuoralla. Hopealle kiri Andreas Bueno ja Henrik Themin oli tyytyminen pronssiin.
”Rata oli tänään nopea, mutta jostain syystä juoksimme hitaasti. Olen itse 1500 metrin juoksija ja ihmettelen, miksi pitkien matkojen juoksijat eivät pitäneet kovempaa vauhtia. Minulla oli jäljellä paljon voimia loppukiriin.”
PM-kisat olivat Munkholmille valmistautumista EM-kisoihin. Kultajoukkue edustaa kokonaisuudessaan maataan myös Dublinissa joulukuussa. Valinnat oli tehty jo ennen Perniön kisoja, mikä takasi urheilijoille paineettoman juoksun.
”Ehkä salaisuutemme olikin paineettomuus. Päätähtäimemme on EM-kisoissa ja lähdimme täällä ennen kaikkea puolustamaan Tanskan värejä ja näyttämään hyvältä,” iloinen voittaja naureskeli.
Suomi pysyi lopulta tavoitteessaan, sillä Räsäsen, Tuomas Jokisen, Mårten Boströmin ja Juha Puttosen muodostama joukkue oli pronssilla. Etukäteen vahvaksi ennakoitu Ruotsi oli hopealla ja Norja jäi miehissä ilman joukkuemitalia.
Miehet, 9,0 km 1) Morten Munkholm Tanska, 26:18,0, 2) Andreas Bueno Tanska,26:19,0, 3) Henrik Them Tanska, 26:20,0, 4) Joel Bodén Ruotsi, 26:29,0, 5) Johan Wallerstein Ruotsi, 26:30,0, 6) Matti Räsänen Suomi, 26:31,0,... 13) Tuomas Jokinen Suomi, 27:01,0, 15) Mårten Boström Suomi, 27:21,0, 16) Juha Puttonen Suomi, 27:31,0, 18) Miika Takala Suomi, 27:45,0, kilpailun ulkopuolella: 19) Mikko Tyni Suomi, 27:52,0, 21) Miro Laurila Suomi, 28:02,0, 23) Rami Tuokko Suomi, 28:16,0, 25) Jarkko Anttila Suomi, 28:43,0, 26) Mikko Virta Suomi, 28:46,0, 27) Joonas Lehtinen Suomi, 28:51,0, lähti 27
Miehet, joukkuekilpailu 1) Tanska, 14, 2) Ruotsi, 28, 3) Suomi, 50 (Matti Räsänen, Tuomas Jokinen, Mårten Boström, Juha Puttonen), 4) Norja, 70
Norja hallitsi miesten juniorisarjassa
(7.11.2009)
Miesten alle 19 sarjassa Norja otti kaksoisvoiton ja oli selvästi joukkuekilpailun paras. Kultamitalisti Sondre Nordstad Moen pystyi ainoana alittamaan 18 minuuttia Melassuon 6 kilometrin reitillä. Maanmies Henrik Ingebrigtsen jäi voitosta 40 sekuntia. Ruotsalaisten Antton Danielssonin ja Olle Kaleredin välinen taistelu päätyi Danielssonin eduksi. Viides oli Tanskan Thijs Nijhuis. Ensimmäinen suomalainen, Juuan Jänteen Oskari Pennanen, löytyi tuloksista sijalta 12. Kun Tommi Sundell oli 16. ja Martti Siikaluoma 17., jäi Suomi joukkuekisassa mitalien ulkopuolelle. Ruotsi oli joukkuekilpailussa hopealla vain pisteen erolla pronssimaahan Tanskaan.
Miehet alle 19, 6,0 km 1) Sondre Nordstad Moen Norja, 17:55,0, 2) Henrik Ingebrigtsen Norja, 18:35,0, 3) Antton Danielsson Ruotsi, 19:00,0, 4) Olle Kalered Ruotsi, 19:08,0, 5) Thijs Nijhuis Tanska, 19:09,0, 6) Anders Ludvigsen Tanska, 19:11,0,... 12) Oskari Pennanen Suomi, 19:29,0, 16) Tommi Sundell Suomi, 20:20,0, 17) Martti Siikaluoma Suomi, 20:26,0, 19) Antti-Pekka Niinistö Suomi, 20:46,0, kilpailun ulkopuolella: 20) Jaakko Laakso Suomi, 21:17,0, lähti 20
M19, joukkuekilpailu 1) Norja, 11, 2) Ruotsi, 17, 3) Tanska, 18, 4) Suomi (Oskari Pennanen, Tommi Sundell, Martti Siikaluoma), 45
Ulrika Johansson selvään voittoon
(7.11.2009)
Naisten kilpailussa ruotsalainen Ulrika Johansson otti selvän voiton ennen Norjan Karoline B. Grovdalia. Pronssilla sijoittui tanskalainen Maria Sig Moller yli puolen minuutin erolla kärkeen.
”Olen luonnollisesti erittäin tyytyväinen. Pidin paljon radasta. Pohja oli jämäkkä ja piti hyvin, eikä reitillä ollut suuria nousuja. Se sopi minulle erittäin hyvin,” tukholmalainen Johansson kertoi.
Jo 34-vuotias Johansson sanoo liikkuvansa koko ajan. Hän työskentelee postinkantajana ja juoksee myös työmatkat. Illalla on vuorossa vielä harjoitukset. Johanssonin uran kohokohta oli viime vuoden Berliinin MM-kisat, jossa hänen aikansa esteillä jäi vain hitusen Ruotsin ennätyksestä.
Minna-Maria Kangas oli parhaana suomalaisena kahdeksas.
”Olen tyytyväinen juoksuun. Lähdin alussa liian kovaa, mutta jaksoin kuitenkin hyvin loppuun asti,” Oulun Pyrinnön edustaja kertoi.
Joukkuekulta meni myös ruotsalaisille. Johanssonin lisäksi joukkueeseen kuuluivat Gabriella Samuelsson ja Malin Liljestedt. Norja oli hopealla ja Suomi pronssilla. Suomen joukkueeseen kuuluivat Kankaan lisäksi Eeva ja Sara Sajanti. He sijoittuivat henkilökohtaisessa kilpailussa kymmenenneksi ja yhdenneksitoista. Naisten sarjaan osallistui 16 juoksijaa.
Naiset, 7,5 km 1) Ulrika Johansson Ruotsi, 26:23,0, 2) Karoline B. Grøvdal Norja, 26:29,0, 3) Maria Sig Møller Tanska, 27:05,0, 4) Gabriella Samuelsson Ruotsi, 27:39,0, 5) Anne Margrethe Hausken Norja, 27:46,0, 6) Malin Liljestedt Ruotsi, 27:50,0,... 8) Minna-Maria Kangas Suomi, 28:14,0, 10) Eeva Sajanti Suomi, 28:31,0, 11) Sara Sajanti Suomi, 28:32,0, 12) Sanna Kullberg Suomi, 28:44,0, kilpailun ulkopuolella: 9) Mira Tuominen Suomi, 28:29,0 15) Janica Mäkelä Suomi, 29:45,0, 16) Marjo Niittynen Suomi, 29:52,0, lähti 16
Naiset, joukkuekilpailu 1) Ruotsi, 11, 2) Norja, 14, 3) Suomi (Minna-Maria Kangas, Eeva Sajanti, Sara Sajanti), 29
Saara Nikander juoksi PM-kultaa
(7.11.2009)
PM-maastot alkoivat Suomen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Naisten alle 19-vuotiaiden sarjassa suomalaistytöt ottivat kaksoisvoiton ja joukkuekultaa. PM-kultaa juoksi vasta 15-vuotias lohjalainen Saara Nikander. Maalisuoralla hopealle nousi vahvalla loppukirillä Johanna Peiponen ja jätti taakseen pronssille norjalaisen Silje Baera Horten. Kaisa Tyni täydensi suomalaismenestystä kuudennella sijallaan ja varmisti näin joukkuekullan.
Naiset alle 19, 4,5 km 1) Saara Nikander Suomi, 15:44,0, 2) Johanna Peiponen Suomi, 15:45,0, 3) Silje Baera Hørte Norja, 15:46,0, 4) Katrine Toft Væsel Tanska, 16:00,0, 5) Maria Borglund Ruotsi, 16:05,0, 6) Kaisa Tyni Suomi, 16:08,0,... 12) Sofia Åkermark Suomi, 16:33,0, lähti 14
N19, joukkuekilpailu 1) Suomi (Saara Nikander, Johanna Peiponen, Kaisa Tyni), 9, 2) Ruotsi, 20, 3) Norja, 23
Radan pohja pitää järjestäjät kiireisinä
(6.11.2009)
Talvisesta säästä huolimatta Salon Perniön PM-maastorata on pehmeä ja lähes kisakunnossa. Parin kilometrin pituiselle juoksuradalle levitettiin tänään 1000 kiloa suolaa. Illalla radalle levitetään vielä kivituhkaa. PM-joukkueet ovat tänään tutustuneet reitteihin ja olosuhteisiin Melassuon liikuntakeskuksessa.
”Radalle vedettiin aamupäivällä tuhat kiloa suolaa ja pohja on nyt pehmeä, vaikka siinä onkin lumikerros päällä. Haastattelin juuri äsken Suomen joukkueen Mårten Boströmiä, ja hän sanoi, että piikkareilla rata ei ole liukas ja pohja on pehmeä,” kertoo ratamestari Tomi Vuorinen perjantai-iltana.
Tilannetta seurataan ja säätilan muutoksiin reagoidaan tarvittavalla tavalla. Lauantaina ennen kilpailuja voidaan vielä poistaa lunta ja levittää kivituhkaa.
”Aamulla nähdään, onko tarvetta lumenpoistoon, vai onko lumi sulanut itsestään. Ei haittaa, vaikka jäljellä olisi vähän lunta, mutta jää olisi radan pinnassa paha.”
Järjestävän seura, Perniön Urheilijat, ei luonnollisestikaan voi säälle mitään, mutta kaikki tarvittava tehdään, jotta rata on huomenna pehmeä ja hyvä juosta.
Kilpailuun on ilmoittautunut 83 urheilijaa viidestä maasta. PM-mitaleita jaetaan huomenna neljässä sarjassa sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa. Suomen joukkueen kärkinimiä ovat Matti Räsänen, Tuomas Jokinen ja Minna-Maria Kangas. Kilpailut alkavat klo 10.50.
Mahdollisuudet mitaleille olemassa
(5.11.2009)
Suomen maajoukkue lähtee tavoittelemaan PM-maastoissa menestystä muutamasta viimehetken poisjäännistä huolimatta. Urheilijat antavat Perniössa myös näyttöjä EM-kisoja varten.
”Tottakai PM-kisoissa haetaan menestystä. Vaikka joukkueeseen on tullut pieniä aukkoja, odotamme edelleen urheilijoidemme taistelevan kärkikahinoissa. Miehissä vahvimmat nimet ovat Matti Räsänen, jolla on onnistuessaan mahdollisuudet mitaleille, sekä Tuomas Jokinen”, joukkueen johtaja Tommy Ekblom kertoo.
Joukkuekilpailussa miehiltä odotetaan neljän maan kisassa ilman muuta mitalia.
”Voittoon yltääkseen kaikkien pitää onnistua. Ainakin Ruotsilla on mukana vahva joukkue.”
Ekblom kertoo, että naisten kärkinimi Sandra Eriksson ja nuoriin kuuluva Anette Haukilahti ovat ilmoittaneet jättävänsä kisat väliin sairastumisen vuoksi. Naisissa menestymispaineet kasataan Erikssonin poisjäännin johdosta Minna-Maria Kankaalle.
”Syksyn tulosten perusteella Kangas on naisissa ykköstykkimme. Hänen pitäisi hyvällä suorituksella yltää kuuden parhaan joukkoon.”
Irlannissa 13.12. järjestettävät maastojuoksun EM-kisat asettavat kilpailijoille lisäpaineita. Perniön PM-maastot on tärkeä näytönpaikka.
”Perniön kisa on erittäin tärkeä niille urheilijoille, jotka aikovat EM-joukkueeseen. Täällä on pakko menestyä. Meillä on miesten kisassa mukana M22-sarjalaisia antamassa näyttöä EM:iä varten. Miesten joukkueen Tuomas Jokinen kuuluu myös tähän porukkaan.”
Salon Perniön PM-maastojen valmistelut etenevät hyvin talvisista olosuhteista huolimatta. Kilpailupäiväksi on onneksi luvattu poutaa ja lämpöasteita. Melassuolla on myös varauduttu levittämään radalle liukkautta estävä kivituhkakerros. Äskettäin kunnostettu rata sai Urheiluliiton tarkastuksessa hyvän arvosanana ja se on suunniteltu kestämään hyvin vettä. Yli 80 Perniön Urheilijoiden jäsentä ja urheiluaktiivia on mukana kisajärjestelyissä. PM-maastot järjestettiin Perniössä myös vuonna 2001.
|